Sunnuntaina aikaisin aamusta (6.15) taksi poimi meidät hotellilta ja heitti lentokentälle. Lentokenttätaksi piti tilata edellisenä päivänä ja hinta oli kiinteät 180 000 dongia (viereisellä kadulla mainostettiin samaa palvelua hintaan 170 000 D, mutta ei jaksettu tingata), sisältäen lentokenttämaksun (minkä suuruudesta ei mitään hajua). Kuviteltiin olevamme aivan liian ajoissa kentällä, ku lento lähti vasta 8.55, muttamutta check-inin, turvatarkastuksen ja aamupalan jälkeen saatiinkin kävellä suoraan Tiger Airwaysin koneeseen. Jo ostosten tekeminen lentokentällä oli pienoinen shokki, aamupala makso saman verran, ku koko päivän ruuat muualla maassa ja vedestäki sai pulittaa viisin kertasen hinnan. Mutta olihan se jo totuttautumista Singaporen hintoihin.
Singapore on pieni viiden miljoonan ihmisen saari Malakan niemimaan kärjessä. Nämä viisi miljoona ihmistä on tungettu pääkaupunkiseudun kokoselle maa-alalle, joten tiivistä on. Kolmen Kaakkois-Aasiassa vietetyn kuukauden jälkeen oli mielenkiintosta saapua hyvin erinlaiseen Aasian maahan, käytännössähän Singapore on länsimainen hyvinvointivaltio, joka vaan sattuu sijaitsemaan Kaakkois-Aasiassa liki päiväntasaajaa. Olikin hieman kulttuurishokki saapua maahan, jossa mopot ei aja tuhatta ja sataa missä sattuu (mopoja on todella vähän), kadut on leveitä ja hyvin hoidettu ja suojatien uskaltaa ylittää rauhassa, kun vihreät palaa. Ja autoilijat väistää jalankulkinoita, whaaat. Myös toimiva julkinen liikenne ja juomakelpoinen hanavesi on uutta ja ihmeellistä 🙂 Otettiin tosiaan lentokentältä MRT (mass rapid transit) eli meillä päin metrona tunnettu kulkuväline. Pakko hieman hehkuttaa, kun fiksusti nää on hoitanu homman. Lippu maksetaan sen mukaan mistä ja minne matkustetaan (samaan tapaan toimii ainaki Kuala Lumpurin ja Bangkokin julkinen). Kertalippua ostaessasi valitset vaan automaatista määränpään ja maksat sen mukaan. Me otettiin EZLink -kortit, joihin saa ladattua arvoa (jos joku on menossa Singaporeen, ni meillä on kaks korttia joilla on vielä kuutisen dollaria arvoa. Ei keretty vaihtamaan kortteja pois), ja ne käy myös busseissa. vilautat vaan kortin lukijalle hypätessäsi metroon/bussiin ja vilautat uudelleen hypätessäsi pois, ja maksat vain siitä mitä matkustit. Simppeliä.
Hotellimme, Fragnance Hotel Crystal (ylihintanen hotelli, joka ei tarjoile aamiasta, jossa ei ole ilmaista wi-fiä eikä minkäänlaista pyykkipalvelua, mutta oli halvin mitä löydettiin) sijaitsi Geylangin alueella, paikallisella punaisten lyhtyjen alueella. Juu, olihan huorataloa huoratalon perään, mutta jos ei ois tiennynnä mitä ne on, ni ois ihmetelly näitten kummallista rakennustapaa ja mieltymystä hämmentäviin sisäänkäynteihin… Ehkä mulla oli hieman liian ruusuiset kuvat Singaporesta, mutta ku kaikkialla hehkutetaan kuinka siisti ja hieno ja puhdas ja rikas ja diipadaapaa kaupunki on, ni mä odotin vähintään kullalla silattuja katuja ja hopeella päällystettyjä taloja, valoisa ja toimiva Changin lentokenttä vielä vahvisti tätä mielikuvaa. Geylang (ensikosketus kaupungiin) teki kuvasta hieman realistisemman, jos kaupunginosa on rakennettu muutama kymmenen vuotta takaperin, ni kyllähän se näkyy. Siisti toki oli, sitä en kiellä, mutta ei ny mitenkään erityisen ”hienoa”. Toki keskustassa pilvenpiirtäjien ja toinen toistaan hulppeampien ostoskeskusten seassa on katukuva..ööö..uudempi, ja ehkä enemmän mun mielikuvia vastaava.
Hotellihuoneen saamisen, pikasten päikkäreiden ja suihkun jälkeen suunnattiin ensin Golden Mile Complexiin ostaa bussilippuja Kuala Lumpuriin, ku oltiin kuultu, että liput kannattaa varmuuden vuoks hoitaa hyvissä ajoin. Hieman googlailtuamme vaihdoimme suunnitellun junamatkan bussimatkaan. Syitä löytyy useampia, ensinäkin nykyään junat Kuala Lumpuriin ei lähde Singaporen keskustasta, vaan Woodlandsin asemalta, joka sijaitsee aivan Malesian rajalle, eli matkaa keskustasta kertyy. Toisekseen lipun ostaminen ois ollu säätämistä. Jostain syystä, kun ostat lipun Singaporesta, ni maksat sen Singaporen dollareissa (tää ei oo se ihme), mutta maksat saman numeroisen summan, ku maksasit Malesian ringiteissä (vaihdetaan siis vaan valuutta, ei suoriteta laskutoimituksia), ja ku kurssit ei ihan kohtaa, ni matka maksas huomattavasti enemmän, ku sama matka toiseen suuntaa. Tämän voisi kiertää muutamallakin tavalla, joko ostamalla netistä lipun Johor Bahrusta (eka pysäkki Malesian puolella, ja Malesian toiseks suurin kaupunki) Kuala Lumpuriin ja sitte Woodlandsin asemalta vaan lipun Johor Bahruun, vaihtoehtoisesti voit myös mennä paikallisbussilla rajan yli Johor Bahruun ja vaihtaa sitten junaan. (Seat61 kertoo asiasta lisää). Kolmanneks matka-aika on junalla pidempi ku bussilla. Ei siis jaksettu säätää, ja kun bussifirmoja on monia ja busseja lähtee useampi tunnissa, ni matkattiin siis paikallisbussilla (joka lähti melkeen hotellin oven edestä) lipujen ostoon. Meidät nykäs sisään setä firmasta nimeltä Star Mart Travelista ja muutamaa minuuttia myöhemmin oltiin 50 S$ köyhempiä ja kahta bussilippua rikkaampia.
Golden Mile Complexilta lähdettiin käveleskelemään etiäpäin, tarkotuksena joskus päästä Marina Bayhyn asti. Matkan varrella ohitettiin mm. Raffles-hotelli joka tarjoilee niitä aitoja ja alkuperäsiä Singapore Gin Slingejä. Skipattiin drinksut tällä kertaa, on sitte seuraavalle kerralle jotain tekemistä :-). Eksyiltiin hieman Marina Squaren kauppakeskuksessa ja löydettiin itsemme Singapore Flyerin juurelta. Tonia oli jääny kaivelemaan muutaman vuoden takaa, ku ei menty London Eyehyn, ni tällä kertaa päätettiin tuhlata ja tarkistaa Singapore myös yläilmoista. Puolen tunnin kierros tässä maailman korkeimmassa maailmanpyörässä makso 33 S$ (rapiat 20 €) per matkaaja. Olihan kokemus hieno, pimenevä Singapore yläilmoista ei oo ollenkaan hullumpi näky. Flyerilta jatkettiin matkaa Gardens by the bayhyn, johon saavuttiin täydelliseen aikaan. Illan valo- ja äänishow oli juurikin meinellään. Garden by the bayta on hyvin vaikea kuvailla, se on puisto joka on rakennettu täytetylle maalle ja puistossa on jättimäisiä rakennettuja ”sieniä”, jotka on pimeellä valastu mitä hienoimmin värein. Eka iltana tuli tosiaan nähtyä mitä hienoimpia puolia Singaporesta.
Eka päivä taas käytettiin perus turisteilua jatkaen. Eli pyörittiin Chinatownissa, Little Indiassa ja Orchad Roadilla. Orchad Road on kyllä ostoshullun paratiisi, kauppakeskusta kauppakeskuksen perään ja kaikkea Luis Vuittonista H&M:n, kahdelle suht persaukiselle reissaajalle, joiden täytyy ajatella rinkkojen painoa (Air Asian ruumaan voi laittaa 15 kg/rinkka) katu oli vaan hyvin hämmästeltävä. Ostettavaa ois kyllä löytyny, ei halpaa, mutta halvempaa ku Suomessa. Seuraavalla kerralla sitte kunnon budjetilla ja tyhjällä matkalaukulla :-). Little India näytti myös sen rähjäsemmän puolen Singaporesta, vaikka tuntuu, että koko kaupunki on yks iso rakennustyömaa, ni jotenki Little India oli senki saanu vietyä toiseen potensiin, ja samalla se oli myös hyvin kulahtanu. Käytiin toki tsekkaa paikallinen katettu Mustamäen tori eli Mustafa Center, joka oli todella täynnä kaikkea. Tuskimpa osaat kaivata semmosta mitä en katon alta ei saa… Saatiin myös hieman pitkiä katseita osaksemme, ku kävelttin Little Indiasta kotiin. Singapore on kävelijäystävällinen kaupunki, mutta paikallisia ei kauheasti nää kävelemässä. Julkiset toimii sen verran hyvin, ja on suhteessa halpoja, että muut ku tämmöset hullut ei kävele 🙂
Illalla lähdettiin katsastaa paikallinen huvittelukeskus Clarke Quay, ja olipahan hulppea ravintolakeskittymä joen rannalla. Ravintolaa ja baaria joka makuun, mutta olipahan hinnatki. Saatiin muutamassa tunnissa tuhlattua useamman päivän budjetti… Mutta oli kyllä kivaaki istuskella tuoppi kourassa kuuntelemassa livemusiikkia. Vaikkei juotu, ku muutama olut (enempää ei vaan perse kestäny), ni mä tunsin seuraavana päivänä seuraukset. Ilmeisestikin tää tipattomuus yhdistettynä Lariamiin aiheuttaa darran hyvin helposti. Lähdettiin seikkailemaan aamupäivästä kaupungille, ja palattiin hyvinkin pian kämpille, ku mä tulin hieman pahoinvoivaks (jee, pääsin taas tähän aiheeseen). Päästiin myös hieman erilaisempaan turistikohteseen eli MRT:n henksutiloihin mun pahoinvoinnin takia. Oltiin tekemässä matkaa takas hotellille, ku mä totesin, että ny ei oo neidillä hyvä olo ja ei ku vessaan (onneks oltiin Singaporessa, missä asemilla on hyvät ja siistit vessat). Ku tulin vessasta ja tihrustin Tonille, että nyt ei o hyvä olla, ni herrasetävartija kysäs, että tarviiko mun päästä hetkeks takatiloihi lepäämään (näytin ilmeisestikin suhteellisen pahoinvoivalta). Niin me sitte hengailtiin metrohenkilökunnan taukotilassa puolisen tuntia, että mä sain koottua itteäni sen verran, että uskalsin hypätä metroon ja matkustaa hotellille. Ei voi muuta ku kiittää ja kummartaa henkilökuntaa. Ois nimittäin ollu astetta vittumaisempi odottaa olon tasaantumista metron aulassa, ulos ku ei viittiny mennä, ku ukkosmyrky rupes riehumaan just ku päästiin sisään odotushalliin ja meni sopivasti ohi mun toipuessa.
Vika ilta Singaporessa menikin sitte hotellihuoneessa toipuessa. Eli ei ihan suunnitelmien mukaan. Kyllähän sitä eläintarhaan ja Sentosan saarelle myöhemminki kerkiää. Jompaan kumpaan, ku piti vikana päivänä suunnata. Nooh, aina ei voi voittaa. Singapore oli kiva kaupunki, ja muutama kohde jäi odottamaan seuraavallekin käyntikerralle, mutta budjettimatkakohteeksi kaupungista ei kyllä ole (ainakaan meille). Yöpyminen maksaa, nähtävyydet maksaa, olut maksaa, syödä voi toki suhteellisen halvalla hawkers cornereissa ja food courteissa, mutta kaiken kaikkiaan mikäli ei halua kaikesta sniiduilla, ni Singapore maksaa.
Aamulla sitte luovutettiin huone, hypättiin paikallisbussiin ja sitte Kuala Lumpurin bussiin, mutta siitä lisää tuonnempana.
/Iitu
kauas ja takaisin 
